Sivut

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Lasten toive aamiaiseksi

Mietimme lasten kanssa eräänä iltana, millainen olisi heidän suosikki aamupalansa.

Kerrankin kaikki kolme olivat samaa mieltä ja toivoivat aamiaiseksi croissanteja, tuoremehua, vesimelonia ja äidin tekemää kosteaa unelmatorttua kermavaahdolla.

Päätin toteuttaa heidän unelmansa näin arkiaamuna, kun kaikki heräävät samoihin aikoihin.

 

Kyllähän se tänään sitten lapsille maistuikin....

myös meille vanhemmille, kahvin kera tietenkin :)










vinkki:

Esim. Citymarket myy paistovalmiita ranskalaisia voicroissanteja 120kpl /laatikko hintaan 26,50 euroa, eli 22 cent/croissant.

 
Ostin laatikollisen ja jaoin croissantit 12 pakastepussiin.

Näin meillä riittää herkullisia croissantteja kokoperheen 12 aamupalalle.




Unelmatorttu Kertun tapaan:

6 munaa
1,5dl sokeria > vatkataan kuohkeaksi

3/4dl vehnäjauhoja
3/4 dl perunajauhoja
1,5dl kaakaojauhoja
1,5tl vanilijasokeria
1,5tl leivinjauhetta > sekoitetaan kuivat aineet munasokerivaahtoon

Levitä torttutaikina sokeritetulle leivinpaperille

225 astetta noin 7-10min

Väliin:
1prk vanilija tuorejuusta (Sunnuntai)+
2dl vispikermaa+
0,5dl tomusokeria vatkattuna

Laita torttu jääkaappiin ja syö vasta seuraavana päivänä. Tällöin torttu on sopivasti kostunut.

















1 kommentti:

  1. Kiva kun poikkesit blogissani, niin löysin tieni tänne. Olet todella ahkera ja monitaitoinen nainen. Jään ehdottomasti lukijaksesi. Mielenkiinnolla odotan näkeväni kuvia enemmänkin kodistasi...

    Mukavaa viikonloppua!

    -Tuija-

    VastaaPoista